Pyöräilyä ja patikointia Italian Dolomiiteilla

Saavuimme Italian Dolomiiteille Colfoscon kylään vesipisaroiden saattelemana. Perhehotellimme isäntä kertoi vastaanotossa, että Dolomiittien kesä oli ollut poikkeuksellisen sateinen ja sadetta oli riittänyt lähes joka päivälle. Olisinpa tiennyt ensimmäisellä iltapitsalla veden piiskatessa ravintolan ikkunoita, että edessä olevat päivät olisivat kuitenkin aurinkoisia ja unohtumattomia mykistävissä maisemissa.

Saksan Baijerissa olin päässyt satumaisemien makuun, mikä sai jatkoa Dolomiiteilla. Voisin kulkea milloin vain uudelleen vuori- ja laaksopolkuja, joita kehystävät nuo omaleimaiset, Unescon maailmanperintökohteiksi nimitetyt vuoret. Olin niin häkeltynyt joka päivä, että jos minulla olisi ollut sykeväliä ja palautumista mittaava mittari rinnassa, analyysi olisi näyttänyt todennäköisesti punaista viivaa päivät pitkät.

Tukikohtamme Dolomiiteilla oli Alta Badian alueella sijaitseva Colfoscon pieni kylä, paikalliselta nimeltään Calfosch. Halusimme majoittua pienemmässä paikassa emmekä suurimmissa turistikeskittymissä, mihin tarkoitukseen Colfosco oli  sopiva valinta. Kylästä löytyivät peruspalvelut, ja siitä oli kätevä lähteä päiväretkille eri suuntiin. Pieni ja kodikas perhehotellimme Garni Cristin sijaitsi laakson rinteellä, josta avautuivat kauniit näkymät Alta Badian maisemiin.

Erityisen vaikutuksen minuun ja mieheeni teki majoittajaperheemme ystävällisyys. Yksi perheen pojista pysähtyi puhumaan kanssamme joka päivä ja antamaan vinkkejä, minne ja mitä kannattaisi mennä tekemään. Olimme lukeneet etukäteen kiinnostavista paikoista, mutta esimerkiksi yksi patikkareitti ja -pyöräreitti olisivat jääneet kokonaan kokematta ilman paikallisen vinkkejä. Koen reissuilla muutenkin yhdeksi antoisimmaksi kokemukseksi sen, kun voi jutella ja jakaa ajatuksia paikallisten kanssa.

Yksi Dolomiitit-päivien kohokohdista oli, kun pääsin sähköpyörän selkään. Kotona kuljen perinteisellä jalkajarrullisella pyörällä, joten sähkön säätämisen lisäksi jännitin aluksi myös käsijarrutusta vuoristoteillä. Kuitenkin jo iltapäivällä viiletin innoissani isoja mäkiä ylös ja alas jalat astetta rentoutuneempana. Majoittajamme vinkistä suuntasimme pyörillä läpi Colfoscon kylän viereiseen Corvaran kylään. Sieltä otimme hissin yläilmoja kohti. Tulimme Piz La Ilan ylähissille, josta kävely- ja pyöräilyreitit lähtivät ympäriinsä.

Piz La Ilan maisemista näkymät ulottuivat myös kohti Colfoscon kylää. Ohittelimme maastopyöräilijöitä ja pysähdyimme syömään ja viinilasilliselle parille näköalaravintolalle. Makasin auringossa puisella tuolilla ja tallensin verkkokalvoilleni tuota maisemaa, jonka halusin muistaa ikuisesti. Muistan kumpuilevan maaston, vehreät laaksot ja niityt, siellä täällä lepäävät mökit, vuorten epäsymmetrisen siluetin ja sinistä taivasta valtaavat pilvet.

Patikointipäivinä suunnistimme Tre Cime di Lavaredolle sekä majoittajamme vinkistä Fanes-Sennes-Braiesin luonnonpuistoon. Tre Cime di Lavaredon huiput jäivät osittain pilviharson peittoon, ja olisikin hienoa vielä joskus päästä kiertämään näitä huippuja kirkkaassa säässä. Erotuin iloisesti oranssilla paidallani maastosta, vaikka vuoren rinteitä peitti kukkien, ruohikon ja kiviaineksen värikimara.

Fanes-Sennes-Braiesin luonnonpuiston patikka piti aloittaa kipuamalla vuorenrinnettä ylös noin 45 minuuttia. Tunnit kuluivat nopeasti ylhäällä, kun ihmettelimme jokaisen mutkan takaa ilmestyviä uusia maisemia. Iltapäivällä väki vähentyi ja patikoimme puolitoistatuntia vuorenhuippujen välissä ainoastaan pari murmelia ja lehmälauma seuranamme. Kirpsakka vesi virtasi joessa, ja suuret kivilohkareet olivat vierineet vuortenhuippujen rinteille röykkiöiksi. Ne vaikuttivat levänneen siinä ikuisuuden, sillä lohkareiden päällä kasvoi sammalta ja havupuita. Vastassa olivat täysin erilaiset maisemat kuin Tre Cime di Lavaredolla. Juuri tämän takia rakastuin Dolomiitteihin: minne menitkään, Dolomiittien rosoiset maisemat yllättivät.