Intian matka on antanut minulle valtavasti iloa ja inspiraatiota keskelle loppusyksyn synkkeneviä päiviä. Tiesin jo etukäteen, että lahjoittajamatkan anti tulisi olemaan ainutlaatuinen enkä sellaiselle voisi lähteä omatoimisesti tuosta vain saati shopata matkatoimiston verkkosivuilta. Siispä olen kiitollinen siitä, että tartuin vuoden alussa tuttuni somepostaukseen, menin Elämäntaitoja Indoreen -hankkeen tapaamiseen ja päätin keväällä liittyä reissuporukkaan. Kyllä ne aikataulut järjestyvät, maksoi mitä maksoi, mutta minähän lähden ja niin lähdin.
Olen viime aikoina pohtinut, mikä on merkityksellistä sekä itselleni että muille ja miten se näkyy elämässäni ja valinnoissani. Aiheeseen herätteli myös Intian reissukumppanini Unna Lehtipuun kirja Timanttipesula: Sijoita elämäsi fiksusti, joka käsittelee ihmisen kolmea kriittistä pääomaa eli timanttia: aikaa, rahaa ja talenttia. Olen kysynyt itseltäni, mihin haluan käyttää aikaani, rahaani ja mitkä ovat vahvuuksiani ja missä haluaisin hyödyntää osaamistani. Haluaisin mahdollisimman vähän jossitella ja katua tekemätöntä. Olen yrittänyt kantaa näitä ajatuksia ja oivalluksia mielessäni koskivatpa ne sitten arkea, viikonloppuja tai lomia.
Edellisessä postauksessani kerroin kohtaamisista paikallisten naisten ja nuorten kanssa Indoren slummissa sekä tukemamme Elämäntaitoja Indoreen -hankkeen vaikutuksista heidän elämäänsä. Indoren kaupungista matkamme jatkui maaseudulle Hoshangabadiin Madhya Pradeshin osavaltion sisällä. Hoshangabadissa tutustuimme World Visionin aluekehitysohjelmaan, johon kuuluu 64 kylää ja jota tuetaan suomalaisten kummien lahjoituksilla. Reissun mielenkiintoinen opinto-osuus kehitysyhteistyöstä sai jatkoa.
Osalla reissuporukkamme naisista oli edessään jännittävä päivä, kun he pääsivät tapaamaan kummilapsensa ja heidän perheensä. Jälkeenpäin kuulemieni tarinoiden perusteella tapaamiset olivat olleet sykähdyttäviä ja kertomuksia omasta elämästä eri mantereilla oli vaihdettu puolin ja toisin. Minulla ja miehelläni on yhteiset kummilapset Perussa ja Bangladeshissa. Erityisesti Intian matkan jälkeen olen toivonut, että jonain päivänä meillä olisi mahdollisuuus päästä tapaamaan edes toista kummilastamme.
Kun toiset olivat tapaamassa kummilapsiansa, me muut suuntasimme paikallisten Intian World Visionin työntekijöiden kanssa tutustumaan kummien tuella tehtyyn työhön Hoshangabadissa. Täältä voit lukea tarkemmin Hoshangabadin kehitysohjelmasta, jossa mm. keskitytään lasten aliravitsemuksen vähentämiseen ja turvalliseen synnytykseen, lisätään lasten ja aikuisten tietoa hygieniasta, ravitsemuksesta ja terveydestä, parannetaan koulutuksen laatua ja perheiden toimeentulomahdollisuuksia.
Astelimme punaisen ja lilan sävyin maalattuun huoneeseen, jonka lattialta meitä tervehtivät pienet koululaiset ja heidän miesopettajansa. Lapset olivat päässeet tähän ryhmään, koska he tarvitsivat erityistä tukea koulunkäynnissään. Ryhmässä oli unohdettu kirjoista pänttääminen ja ulkoa opettelu, ja niiden sijaan opetuksessa panostetaan toiminnallisiin ja osallistaviin opiskelutapoihin. Lapset esittelivät meille materiaalejansa ja näyttivät, miten he opettelevat laskemaan ja englannin alkeita. Juttelimme heidän kanssaan, ja vaihdoin muutaman sanan myös luokan apuna olleen nuoren naisen kanssa. Kävi ilmi, että hän oli samanikäinen kuin oma pikkusiskoni ja siskoni tavoin hän opiskeli opettajaksi. Kun oli aika lähteä kohti seuraavaa etappia, lapset huusivat suomeksi ”kiitos, moi moi”.
Seuraavaksi saavuimme kentän laidalle ja näimme pitkässä suorassa rivissä seisovan tyttö- ja poikajoukon. Nämä nuoret kokoontuvat pelaamaan jalkapalloa aamuisin. Pari tytöistä on valittu edustamaan jopa kansalliselle tasolle. Joukkue oppii kuitenkin paljon muutakin kuin pallon peluuta. Aina ennen pelejä he keskustelevat siitä, miten omasta kropasta pidetään huolta. Nuoret oppivat hygieniasta ja ravitsemuksesta. Sen jälkeen koittaa lämmittely, ja sitten vasta jalkapallo-ottelu .
Nuoret olivat järjestäneet meille näytösottelun, jota seurasimme uudet tervetuliaiskukkaseppeleet kaulassamme. Iloksemme huomasimme Hoshangabadissa saman, minkä jo Indoressa: tytöt ja pojat oppivat pienestä pitäen toimimaan ja tekemään yhdessä. Jalkapallo osoitti jälleen olevansa ihmisiä yhteen tuova asia ympäri maailman.
Hoshangabadissa vierailimme myös koulussa ja sen vieressä olevassa tyttöjen hostellissa. Tytöt asuvat hostellissa koulunkäyntiaikoina, sillä pitkien koulumatkojen käveleminen pimeässä ei olisi turvallista heille. Hostellissa tytöillä on myös hyvin aikaa tehdä läksyjä. Intian valtio on rakennuttanut hostellin, ja World Vision on lahjoittanut sinne tarvikkeita, joita koululaiset tarvitsevat päivittäisessä elämässä.
Koulun pihalla meitä ihmetytti taulu, josta oli käsienpesuohjeet pyyhitty yli. Intiassa on tällä hetkellä menossa vaalikampanjointi, jonka aikana jopa koulumateriaaleissa on kiellettyä käyttää symboleita, jotka löytyvät poliittisten puolueiden tunnuksista. Myös kädet ovat kiellettyjen listalla. Ne oli käyty peittämässä tästä lapsia opastavasta taulusta.
Intian reissumme mätsäsi täydellisesti minulle merkityksellisten asioiden kanssa. Totesin viimeisenä iltana matkakavereilleni, että tällaisella reissulla minusta tuntuu, että olen kotona. Ei sillä tavalla, että Intia maana olisi tuntunut kodilta, vaan jollain tavalla henkisesti. Se kotifiilis tuli matkasta kokonaisuutena, sen merkityksistä, ihmisistä, siellä koetuista ja opituista asioista. Siitä kaikesta, jossa minulla oli mahdollisuus olla osallisena.
Seuraavassa postauksessa pohdin yleisiä ensifiiliksiä Intiasta sekä kerron vielä muutamia matkatarinoita Indoren ja Hoshangabadin lisäksi.
Ps. Nyt voit seurata blogiani Instagramin lisäksi myös Blogit.fi:ssä! 🙂
Kuvat ovat sekalainen setti meiltä Intian ryhmämatkalaisilta.
4 Comments
Elsa/Hakunamalife
Sun näistä intiatarinoista tulee vaan niin hyvälle mielelle ja inspiroituu😊 innolla odottelen taas seuraavaa postausta😍
26.11.2018 at 10.41Emilia
Ihana kuulla, kiitos Elsa!😊 Näistä on tosi kiva kirjoittaa ja hienoa, jos voi samalla inspiroida muita.😊
1.12.2018 at 16.01Elina / elinanmatkalaukussa
Uskon että ollut tosi antoisa matka ja saa ihan erilaisen näkökulman maahan! Tosi mielenkiintoista ja tämä postaus muistutti mua hankkimaan oma kummilapsi (World Vision) , siitä oon jo hetken haaveillut mutta en ole konkreettisesti tehnyt asialle vielä mitään, jospa nyt! 😊
28.11.2018 at 19.04Emilia
Kiitos komentista Elina, oli kyllä huippu matka😍 Jep, sai kyllä ihan erilaisia näkökulmia ja matkamuistoja kuin perinteisemmältä turistimatkalta. Hienoa, että olet miettinyt kummilasta, voin suositella lämpimästi! World Visionin kautta myös kummit pääsevät tällaisille opintomatkoille.
1.12.2018 at 16.11