Kirjoitan tätä postausta kotisohvalta Suomesta vilttiin kääriytyneenä ja villasukat jaloissa. Vilkuilen ikkunasta ulos takapihallemme, jossa kuura on valkaissut terassimme laudat sekä yhä vihreänä sinnittelevän nurmikon. Muistan etuovemme edessä törröttävän kesäkukan, joka ei näytä enää niin kesäiseltä. Se pitäisi heivata menemään ja laittaa tilalle jotain vuodenaikaan sopivaa kanervaa vai mitä se on nimeltään. Mutta asiat tärkeysjärjestykseen. Nyt haluan kirjoittaa, yrittää laittaa asioita päässäni järjestykseen ja kertoa kokemuksistani. Heti Keniasta palattuani näin yhden rakkaimmista ystävistäni. Pohdin, että kuinkahan onnistuin hänelle tunnissa selittämään matkakertomukseni. Kuulosti varmaan sekalaiselta setiltä, mutta ehkä se on sopiva ilmaus kuvaamaan seikkailuani.
Kenian vapaaehtoistyömatkani oli värikäs ja moniulotteinen. Paikan päältä ehdin kirjoittaa kaksi edellistä postaustani, joissa kerroin tarkemmin ensifiiliksistä, koti-ikävästä, elämästäni kenialaisessa suurperheessä, arjen kohokohdista ja juhlista sekä osasta työtehtävistäni, joita pääsin tekemään paikallisen järjestön vapaaehtoisena. Olisin halunnut kirjoittaa blogia paikan päältä vaikka kuinka paljon enemmän kuin lopulta ehdin, mutta päivät ja viikot olivat niin kiireisiä, että kirjoituskapasiteettia ei riittänyt tasaiseen tahtiin. Haluan myös pysyä siinä, että minulla säilyy blogiin tekemisen ilo. Tällä hetkellä minulla on monta kirjoitusideaa Keniasta, ja kamera sekä puhelin ovat pullollaan materiaalia, joten postattavaa riittää pimeneviin iltoihin.
