InMatkatarinat, Suomi

Rukan Magical Pond – iglumajoituksessa valkoisen metsän keskellä

Kaupallinen yhteistyö: Magical Pond

Tämän talven yksi haave toteutui, kun majoituin yhden yön mieheni kanssa Magical Pondin iglussa Rukalla Kuusamossa. Rakastan erilaisia elämyshenkisiä majoituksia, ja sellaisten kokeminen myös kotimaassa on ollut yksi tämän vuoden teemoistamme.  Suomalaisen perheen omistama 20 iglun kylä sijaitsee pienen Takalonlammen vieressä reilun kymmenen minuutin ajomatkan päässä Rukan kylästä. 

Ollille valkeni irtiottomme määränpää vasta, kun saavuimme Magical Pondin alueelle. Yllätykseni varmistui viimeistään siinä vaiheessa, kun hän näki viitat igluille ja ensimmäiset niistä pilkottivat metsän siimeksestä. Siellä meitä odotti moderni iglu, jonka suurista ikkunoista avautuivat näkymät kohti talven ihmemaata.

Magical Pondin lasi-igluja Rukalla
Magical Pondin iglu

Luonnon rauhassa iglukylässä

Päivän ja illan vietimme rentoutuen 15 neliömetrin iglussa. Tuijottelimme säännöllisin väliajoin valkoisuuteen ja soitimme joululauluja. Kun alkoi tulla pimeä, sammutimme kaikki valot, jotta pystyimme paremmin ottamaan kaiken irti edessä levittäytyvästä maisemasta. Kun tervetuliaisjuoma oli loppunut lasista, keitimme teetä, jota pystyi valmistamaan iglun kompaktissa keittiössä. Myös vessa ja suihku kuuluvat iglujen varusteluun. 

Siellä meitä odotti moderni iglu, jonka suurista ikkunoista avautuivat näkymät kohti talven ihmemaata.

Teimme pari pientä kävelyretkeä lähiympäristössä ja piipahdimme välipalalle lähellä olevaan Lammintuvan kahvilaan. Lumeen ja jäähän kietoutuneiden puiden ja hiljaisuuden keskellä minusta tuntui kuin olisin ollut jollain toisella planeetalla. Poikkesin polulta ja halasin kuusta, jonka oksat olivat kylmästä kankeana. Kävimme lammen rannassa, jossa on iglukylän oma tulentekopaikka.

Lähipäivien säiden perusteella olin varautunut etukäteen, että revontulia tuskin tulisimme näkemään tällä kertaa. Se ei kuitenkaan vaikuttanut fiilikseen. Tällainen vetäytyminen täysin luonnon ja rauhan keskelle tuntui erittäin hyvältä raskaan vuoden jälkeen. Näinä korona-aikoina myös vähäiset ihmiskontaktit ovat plussaa, ja igluilla esimerkiksi sisäänkirjautuminen oli järjestetty omatoimisesti ovikoodilla.

Lumeen ja jäähän kietoutuneiden puiden ja hiljaisuuden keskellä minusta tuntui kuin olisin ollut jollain toisella planeetalla. Poikkesin polulta ja halasin kuusta, jonka oksat olivat kylmästä kankeana.

Pidimme erityisesti luontoiglun pelkistetystä ja luonnonmateriaaleja suosivasta sisustuksesta ja arkkitehtuurista. Mielestäni iglut myös sulautuivat hyvin ympäristöönsä. Magical Pondilla on huomioitu ympäristöystävällisyys, ja iglukylä on rakennettu yhden omistajan sukutilan metsäpalstalle. Esimerkiksi igluissa käytettävä sähkö on tuotettu sataprosenttisesti uusiutuvilla luonnonvaroilla ja mahdollisimman vähäiseen jätteiden syntymiseen on kiinnitetty huomiota. Iglukylän vastuullisuusasioista kerrotaan täällä.

Magical Pondin sisällä
Magical Pond sijaitsee pienen lammen läheisyydessä
Rukan Magical Pond yöllä

Aamulla päivän ensimmäinen ateria odotti Lammintuvalla, jonne igluvieraille järjestetään kyyti, mutta me päätimme reippailla aamupalalle itsenäisesti. Kun saavuimme perille, ruoka oli valmiina pöydässä. Aamiaisen voi myös tilata lisähinnalla suoraan igluun.

Magical Pondin aamupala oli katettu Lammintupaan
Magical Pondin aamupala Lammintuvalla

Aamupalan jälkeen meillä oli vielä pari tuntia aikaa loikoilla pienessä pesässämme. Makasin pitkän tovin valtavan kokoisessa sängyssä pellavalakanoiden välissä ja loin viimeiset katsaukset edessä avautuvaan lumimetsään, jonne oli yön ja aamun aikana tullut uusi kerros valkoista.

Magical Pondin iglussa Rukalla

Makasin pitkän tovin valtavan kokoisessa sängyssä pellavalakanoiden välissä ja loin viimeiset katsaukset edessä avautuvaan lumimetsään, jonne oli yön ja aamun aikana tullut uusi kerros valkoista.

Magical Pondin igluja Rukalla

Uusia kokemuksia Rukalla

Muutoin vajaan viikon lomamme aikana majoituimme mökissä Itä-Rukalla. Koin, että iglumajoituksen yhdistäminen tuttuun mökkeilyyn toi reissuun ripauksen ainutkertaisuutta. Lisäksi reissuohjelmaamme kuului hiihtoa ja patikoimme Valtavaaran ja Juhannuskallion reiteillä. Kokeilimme ystävien kanssa ensi kertaa myös husky-safaria, jonka järjesti Lumion Huskies.

Jos aikaa olisi ollut vielä enemmän, olisin löytänyt itseni varmasti myös Konttaisen rengasreitiltä, Riisitunturin tykkylumipuiden keskeltä ja kenties ihailemasta Myllykoskea Pienellä Karhunkierroksella Oulangan kansallispuistossa. Aikaisemmalla Ruka-Kuusamo-visiitilläni olen lähinnä hiihtänyt ja lasketellut, mutta nyt oli ihana kokeilla uusia elämyksiä ja kokea Suomen talvea uusista näkökulmista. 

Pariskunta Magical Pondilla

Tervetuloa seuraamaan blogiani myös Instagramin, Facebookin ja Blogit.fi:n puolella. Instagramin stoorien kohokohtiin olen tallentanut myös tämän reissun tarinat 🙂

By
7

You may also like

7 Comments

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Tuollainen lasi-iglu majoitus olisi kyllä hieno kokea. Itseäni nimenomaan revontulet olisi se juttu, vaikka olisi tietysti hyvä asennoitua siihen, että se on aina epävarmaa, vaikka majoittuisi ihan pohjoisessakin. Jo pelkästään sen vuoksi, että sää voi olla pilvinen ja toisekseen eihän niitä joka päivä edes muodostu.

    Se täytyy todeta, että talvinen Ruka näyttää kyllä todella kauniilta. Noissa maisemissa viihtyisin kyllä varmasti, näkyi revontulia tai ei.

    19.12.2020 at 15.34 Reply
    • Emilia

      Kiitos Mikko kommentista! ☺
      Lämmin suositus tällaiselle kokemukselle. Tykättiin kovasti ja mennään toivottavasti uudelleen joku päivä. Olisi tosiaan hieno nähdä niitä revontulia, noina päivinä oli vain tosi pilvistä ja eihän tosiaan niitä välttämättä muutenkaan muodostu. Kuitenkin tuo miljöö oli jo itsessään niin kaunis, etten osannut sitä harmitella. Rukalla oli mielettömät talvimaisemat, olin haltioissani joka päivä.

      19.12.2020 at 16.17 Reply
  • Siiri

    Lammin tupa on tuttu paikka, mutta tuo majoitus oli itselle uusi. Iglut ovat ilmeisesti yleensäkin pienehköjä, mutta yhden luksusyön voisi yhdistää mökkeilyyn hiihtolomalla. Rukalla on kyllä elämyksiä mistä valita 🙂

    21.12.2020 at 20.48 Reply
  • Maapalloilija

    Pääsin kokemaan lasi-igluelämyksen Ranualla alkutalvesta. Oli kyllä oikein mieleenpainuva kokemus. Siellä oli oma saunakin.

    22.12.2020 at 09.12 Reply
  • Elina / elinanmatkalaukussa

    Ihanan tunnelmalliselta näyttää ja kuulostaa! Kyllä tuolla sielu lepäis sängyllä maaten ja lumisia maisemia ihastellen, oi että! Itseäkin kiinnostaa reitit, mitä voi talvella kävellä, kun lasketteleminen tai oikeastaan lumilautailu on valitettavasti vuosien varrella jäänyt (pitäis vissiin herätellä taas eloon), enkä hiihtämisestä piittaa. Olis kiva patikoida pohjoisessa myös talvella. Ihanat huskyt <3

    23.12.2020 at 00.29 Reply
  • Kohteena maailma / Rami

    Itse olen Kuusamossa aika paljon reissannut, mutta lasi-iglu on kokematta. Upealta näyttää ja itse haluan ilman muuta majoittautua tuollaiseen seuraavalla talvireissulla!

    25.12.2020 at 23.41 Reply
  • Tiina Johanna / Kookospalmun Alla

    Kyllä on kauniin valkoiset maisemat! Noista lumihangista saa vain unelmoida täällä Tampereella enää nykyään valitettavasti. Olisi kyllä ihana tuollaisessa iglussa majoittua Lapissa, juurikin talvi/joulu-aikaan. 🙂 Todella kaunista ja aamiainenkin näyttää hyvältä! Hyvää vuodenvaihdetta teille!

    26.12.2020 at 21.29 Reply
  • Leave a Reply