Norsuja näkyvissä – venesafarilla Sri Lankassa

Sri Lankan itäpuolella sijaitseva Gal Oya lumosi minut siitä hetkestä alkaen, kun saavuimme majapaikkaamme Gal Oya Eco Lodgeen. Kun lähdimme Kandyn kaupungista kohti määränpäätä, varmistelimme kuljettajalta, että ajoimme varmasti oikeaan suuntaan. Olimme huomanneet, että Gal Oya tuntui olevan myös monelle srilankalaiselle tuntematon alue. Kun olimme puolen tunnin päässä määränpäästä, kilautimme majapaikkamme henkilökunnalle ennen kuin puhelinverkko kaikkosi. Saavuimme luonnonläheiseen paratiisiin, jossa unohdimme kellon ja ajankulun. Reissupäivien aikana patikoimme Monkey Mountainille, kävimme lintubongauskävelyllä ja pääsimme odotetulle venesafarille Gal Oyan kansallispuistoon.

Suurelle yleisölle tuntematon Gal Oya on kaunista, vehreää ja paikoin vuoristomaista aluetta, joka oppaidemme kertoman mukaan on Sri Lankan toiseksi harvimmin asuttua seutua. Rakastuin majapaikkaamme jo itsessään. Bungalowien ja paikan päärakennus on rakennettu paikallisista materiaaleista ja kaikki on yksityiskohtia myöten näköaisteja hivelevää. Lakanoissa kulkevat painetut norsut, ja vesipullojen korkeissa komeilevat niin ikään nuo maanpinnan suurimmat nisäkkäät. Kylpyhuonetilat ovat ulkoilmassa, joten suihkussa voi tarkailla mahdollisesti seinää pitkin kiipeävää liskokaveria. Vettä käännetään tietenkin norsun muotoisesta hanasta.

Iltaisin istuimme terassilla tähtien katto yllämme. Seurasin tuikkivia luonnonvaloja ja mietin, näinkö juuri tulikärpäsen vai tähdenlennon. Tunsin itseni pientäkin pienemmäksi tuon niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana olevan yötaivaan ja sen kappaleiden alla.

Iltaisin istuimme terassilla tähtien katto yllämme. Seurasin tuikkivia luonnonvaloja ja mietin, näinkö juuri tulikärpäsen vai tähdenlennon.

Kauniita kävelyhetkiä ja apinavuoren valloitus

Lintubongausretken lopputulema oli, että bongarin silmää täytyy vielä harjoittaa. Sri Lankan luonnossa elää uskomattoman paljon pieniä ja suuria lintuja, joita paikallinen oppaamme havaitsi vuoron perään. Kerran luulin itse ensimmäisenä huomanneeni linnun, kunnes totesimme sen olevan iso perhonen. Innostuimme kuitenkin tästä aktiviteetista sen verran, että ajattelimme kokeilla lintubongausta myös kotona Suomessa. Kun oikeasti keskittyy omaan ympäristöönsä ja havainnoi sen pieniä asioita, saattaa nähdä yksityiskohtia, jotka normaalisti jäävät huomaamatta.

Kävelymme upea hetki koitti, kun aurinko alkoi pikkuhiljaa lipua pois näkyvistä ja jätti jälkeensä vuorten takaa taittuvat valonsäteet. Olin lumoutunut kaikista eri värisävyistä ja pyrin ikuistamaan näyn verkkokalvoilleni. Ainoa huolenaiheeni olivat enää käärmeet, joita kuulemma saattoi piiliskellä pitkässä pusikossa. Ihana ilta ei päättynyt vielä auringonlaskuun, sillä oppaamme tuli meidän kanssamme viettämään iltaa. Pidimme salmiakin ja suomalaisen suklaan bileet. Uusi srilankalainen ystävämme oli kerran aikaisemmin maistanut salmiakkia, ja tällä toisella kertaa hän pisteli mustia kaloja suuhunsa kuin leipää. Hän jopa kysyi, oliko meillä salmaria mukana. Ei ollut. Lahjoitimme hänelle loput salmiakit, ja nyt olemme luvanneet lähettää hänelle suomalaisen herkkukorin Sri Lankaan.

Lintubongausta astetta rankemman kävelyn koimme, kun kipusimme paikallisten kyläläisten nimeämälle Monkey Mountainille. Tuo vuori koristi maisemaamme uima-altaan takana, ja jonkin verran korkeanpaikankammoa kokevana jännitti lähteä kipuamaan ylös. Lähdimme matkaan srilankalaisen ja intialaisen oppaamme kanssa kello kuusi eräänä aamuna. Kuljimme aluksi kylän ja niityn tapaisen poikki, kunnes saavuimme ryteikkömäiseen metsään. Ilman opasta tuonne olisi ollut itse mahdoton lähteä, sillä reitti erottuu huonosti vähäisen retkiliikenteen takia. Pysähtelimme vähän väliä, ja srilankalainen oppaamme kertoi eteen tulevista uniikeista kasveista. Mieleeni jäi erityisesti vihreälehtinen kasvi, joka ”meni piiloon” eli sen lehdet kirjaimellisesti käpertyivät, kun siihen koski. Näin se tekee kuulemma myös silloin, kun aurinko laskee illalla. Ehdimme juttelemaan oppaidemme kanssa myös kaikista muista mielenkiintoisista asioista maan ja taivaan välillä. Srilankalaisella oppaallamme oli viisaita ajatuksia ja paljon tietoa eri uskonnoista. Kevennykseksi hän välillä heitti meille erilaisia hauskoja pulmia ratkaistavaksi.

Reissu oli helpompi, mitä odotin ja aamun aikainen herätys palkittiin upeilla maisemilla Monkey Mountainin päällä. Vuoren nimi on muuten siitä hassu, että apinoita ei siellä näe, sillä tuollapäin ne ovat ujoja ja lymyävät mieluummin katseilta piilossa. Olin puoliksi paniikissa, kun oppaamme istui jyrkänteellä muina miehinä. Aivan ensimmäiseksi tämä paikallinen kaverimme soitti tyttöystävälleen, sillä vuoren päällä puhelinverkko toimii. Hauska paikka tulla pitämään yhteyttä läheisiin. Minäkin hivuttauduin lähemmäs pikkuhiljaa, mutta pidin kuitenkin hajuraon reunaan. Kurkistin vuorenseinämän yli ja edessäni levittäytyi uuteen päivään heräävä maalaiskylä ja sitä reunustavat vuoret. Unohtumaton näky.

Timanttinen venesafari

Gal Oyan kansallispuiston visiittimme huipentui, kun suuntasimme venesafarille. Sri Lankan seitsemänneksi suurin kansallispuisto perustettiin vuonna 1954. Omaleimaisen maiseman sille antaa Sennanayaka Samudra -niminen järvi ja sen 47 saarta. Iso järvi on ihmisen kädenjälkeä, ja näimme tällaisia vastaavia lampia/järviä useita Sri Lankassa. Niistä puhutaan tankkeina eli tekojärvinä. Oppaidemme kertoman mukaan niiden avulla esimerkiksi kerätään vettä talteen monsuuniaikana, ne tukevat maanviljelijöiden ja kalastajien elinkeinoa sekä tarjoavat eläimille ravintorikkaan ympäristön elää.

Gal Oyan kansallispuistossa asustaa esimerkiksi norsuja, krokotiilejä, lintuja, kauriita, vesipuhveleita, leopardeja ja huulikarhuja. Kahta viimeisimpää on hyvin hankala huomata. Erittäin hyvällä onnella voi nähdä, kun norsut uivat saarelta saarelle kärsät vedestä nousten. Niin kuin aina lähdimme safarille pieni kutkutus vatsanpohjassa. Safareiden upeus on mielestäni siinä, että etukäteen ei voi tietää, mitä tulee näkemään eikä opas voi luvata mitään. Luontoa ei voi määrätä, mutta hyvää tuuria voi toivoa. Gal Oyan safari oli siitä ainutlaatuinen, että jeeppien sijasta nousimme veneisiin. Tunne oli ikimuistoinen, sillä koko puistossa oli ainoastaan yksi vene meidän veneemme lisäksi ja sekin katosi näkyvistämme saarien taakse.

Järvestä kohoavat kuolleet puunrungot, ikivihreät metsät ja savannien ruohikot komistivat maisemaa, kun lähdimme lipumaan kohti puiston sisäosia. Rannoilla oli paljon suuria kivenmöhkäleitä, jotka hämäsivät meitä, sillä ne näyttivät kaukaa norsuilta. Vaikka olin nähnyt norsuja aikaisemmin luonnossa useita kertoja, olin jännityksestä hermona. Sitten oppaamme ilmoitti, että yksinäinen urosnorsu näkyi läheisessä horisontissa. Sen takamus suurentui pikkuhiljaa, mutta jäimme kunnon välimatkan päähän katsomaan sen ruokaluhetkeä rannalla.

Näimme vielä muutaman urosnorsun ja pari krokotiilia köllöttömässä rannalla, kunnes venesafari huipentui kunnolla. Oppaamme näki käsittömän kaukaa noin 30 jäsenen norsulauman. Ne tietysti ruokailivat, mutta muutakin aktiviteettia riitti seurattavaksi. Eräs naarasnorsu pissasi hajareisin, ja sen poikanen pisti kärsänsä suoraan tähän nestelähteeseen ja hörppi menemään. Lauman matriarkka eli johtava ja kokenein naarasnorsu pysytteli hieman etäämmällä laumastaan ja vielä eteemmällä yksinäinen urosnorsu käyskenteli kera valkoinen lintukaverinsa. Yksi lauman jäsenistä asteli rantaan ja joi muutaman kulauksen.

Siinä on vain jotain niin maagista, kun näkee eläimiä niiden luonnollisessa elinympäristössä. Olimme jälleen kerran erittäin vaikuttuneita, kun veneemme kääntyi kohti mannerta. Onnekkaan safarin päätteeksi saimme kauniin auringonlaskun. Kun ajoimme veneellämme poispäin laskevasta auringosta, katsoimme, miten paikallisen kalastajan vene osui vielä päivän viimeisiin auringonsäteisiin.

Tervetuloa seuraamaan blogiani myös Instagramin, Facebookin ja Blogit.fi:n puolella.