InEurooppa, Matkatarinat

Talven aurinko- ja väriloma Costa Blancalla

Costa Blancan aurinkoa ja värejä

Otin vuoden 2020 ensimmäiset askeleeni Costa Blancan rannikolla Kaakkois-Espanjassa. Vuoden ensimmäisenä aamuna laitoin lenkkarit jalkaan ja puin varmuuden vuoksi takin päälleni. Kietaisin sen lantiolle jo viiden minuutin juoksemisen jälkeen, sillä aurinko helotti täysillä eikä tuulesta tai pilvistä ollut merkkiä.

Suuntasin joen vartta pitkin Guardamar del Seguran satamaan. Panin merkille, että moni muukin oli lähtenyt happihyppelylle uuden vuoden alkajaisiksi. Niin paikalliset kuin ulkomaalaiset olivat kerääntyneet nauttimaan aurinkokylvystä ja merinäköalasta aallonmurtajalle. Myös muutama kalastaja kokeili onneansa ja yksinäinen katti paistatteli päivää aallonmurtajan isoilla kivillä. 

Vuosi sitten seikkailin myös tällä Espanjan aurinkoisella ja vähäsateisella rannikolla ja kirjoitin postauksen Alicanten kokemuksistani ja vinkeistäni. Aurinko, valo ja hyvä seura vetivät jälleen paikalle. Tukikohtamme oli Guardamarissa, josta teimme päiväretkiä muualle tai vaihtoehtoisesti vietimme rentoa päivää tässä pienessä rantakaupungissa.

Vaikka lomallamme ei varsinaisia uimakelejä ollut, niin palmupuut, hiekka ja turkoosin sinisenä uinuva meri pitivät huolen, että pääsin vaivatta lomamoodiin. Vietin monet hetket meren äärellä. Seurasin ja kuuntelin aaltojen liikkeitä ja huoahduksia rantahiekkaa vasten.

Costa Blancan rannalla Guardamarissa

kissa ottaa aurinkoa aallonmurtajalla Costa Blancalla

Kaupunki-idylliä Alicantessa ja Villajoyosassa 

Alicantea ihastelin jo aiemmassa postauksessani. Se on helposti lähestyttävä ja kompaktin kokoinen kaupunki. Lempipuuhaani siellä on  kävellä kiireettömästi paikasta paikkaan, fiilistellä värikkäitä taloja ja istutuksia sekä aistia boheemia ja vanhan ajan tunnelmaa. Kun nälkä tai jano iskee, ravintola tai istuskelupaikka löytyy jollei samalta niin viimeistään seuraavalta kadulta. 

Santa Barbaran linnoituksen Alicantessa

kauniita rakennuksia Alicanten vanhassa kaupunginosassa

Alicanten vanhan kaupungin rakennuksia kunnostetaan

Playa del Postiguetin ranta Alicantessa Costa Blancalla

Alicanten upeita rakennuksia ja kapeita kujia

minä ja äiti Alicantessa

Maisemia Santa Barbaran linnoitukselta Alicantesta

Alicanten kauniita rakennuksia

Vielä Alicantea kompaktimpi idyllinen kaupunki on Villajoyosa. Tällaisen kaikkea kaunista ja värikästä rakastavan Villajoyosa saa innostumaan vähän liikaakin. Ja niitä värikkäitä talojahan ei ole vain yksi, kolme tai viisi, vaan koko vanhan kaupunginosan verran. Värejä ei ole vain paria erilaista, vaan kaikille löytyy joku oma lemppari kirkkaiden ja murrettujen värien joukosta. Minua ilahdutti se, että myös kaikista uusimpia taloja oltiin rakennettu vanhan värimaailman hengessä.

Kävelin Villajoyosan hiljaisilla kaduilla onnesta hykerrellen murheenani ainoastaan se, kuinka kauan miesseurani jaksaisi odottaa minua. Vaikuttava paikka oli vanhankaupungin aukio, jonka yhden rakennuksen seinään oli maalattu muraali. Seisoin keskellä historiallisia rakennuksia ja kuulin lähellä leikkivien lasten ilon huudahduksia. Aukion pululauma nousi ilmaan, ja lintujen siipien värinä kaikui rakennusten seinistä. 

kaunis rakennus Villajoyosassa Costa Blancalla

Villajoyosa Costa Blancalla

Villajoyosan värikäs kaupunki Costa Blancalla Espanjassa

Luonnonrauhaa Calblanquessa

Patikkapäivänä suuntasimme Calblanquen luonnonsuojelualueelle. Alue sijaitsee Alicanten eteläpuolella lähellä Cartagenan kaupunkia. Jätimme auton Cobaticasin parkkipaikalle, josta pääsee kävelemään rantaa kohden ja kääntymään joko itään tai länteen päin. Me kävelimme Calblanquen itäosaa pitkin rantaviivaa seuraten. Maisemia hallitsivat luonnonrannat, jyrkät kalliot ja laakeat vuoret. Ajattelin, että jonain päivänä palaisin tänne mukanani hyvä kirja ja asettuisin mukavaan asentoon johonkin sopivaan sopukkaan.

patikoimassa Calblanquessa

Calblanquen reitit menevät rantoja pitkin

Tällä Costa Blancan lomalla minuun pulpahti se sama lämmin ja onnellinen fiilis, jonka olen kokenut siellä ennenkin. Olen tykästynyt alueeseen, jolla voi vetäytyä rauhoittumaan tai halutessaan keksiä aktiviteetteja vaikka jokaiselle päivälle. Rannikon ytimestä eli Alicantesta on tullut yksi minun suosikkikaupungeistani. Olotilaa kohotti varmasti myös se, että tulimme Suomen talvesta, joka on tällä kertaa muistuttanut lähinnä loputonta marraskuuta tai alkavaa huhtikuuta. Tosin noin viikko sitten uutisissa näkyi Gloria-myrskyn jälkiä ja lumisia kuvia Espanjasta. Espanjan itärannikolla taisi olla enemmän lunta kuin eteläisessä Suomessa koko talvena. 

Itse uuden vuoden illan ja yön vietimme perheeni kanssa Guardamarissa. Pelasimme pullonpyöritystä ja suoritimme tarmokkaasti sen poikimia tehtäviä naurua pidätellen. Ennen h-hetkeä menimme pimeälle rannalle kera skumpan ja viinirypäleiden. Espanjassa on tapana napsaista yksi viinirypäle aina yhtä vuoden 12 viimeistä sekuntia kohden.

Pienen kaupungin pimeällä rannalla näytti siltä, ettei mitään ilotulituksia olisi tiedossa, kunnes auki olevasta ravintolasta säntäsi työntekijä sylissään laatikko. Ravintolassa syömässä olleet ihmiset tulivat myös ulos ja asettuivat rannan tuntumaan. Ilotulituslaatikon sisältö näytti vaatimattomalta, kunnes se ampaistiin taivaalle. En ole kova ilotulitteiden fani, mutta tuossa hetkessä, tuolla pimeällä Costa Blancan rannalla, jossa sain seistä minulle rakkaiden ihmisten lähellä, oli ilotulitteiden toivotus vuoteen 2020 mieleenpainuva.

 

Tervetuloa  seuraamaan blogiani myös InstagraminFacebookin ja Blogit.fi:n puolella.

By
12

You may also like

12 Comments

  • Taina

    Hurmaavalta näyttää! Kuvien perusteella todella kauniita paikkoja. Itse pakenin vastikään Suomen loputonta marraskuuta Teneriffalle, mutta ihana nähdä, että myös manner-Espanjassa valoa ja lämpöä riittää. Jonain talvena pitää päästä sinnekin 🙂

    2.2.2020 at 15.26 Reply
    • Emilia

      Suosittelen😊 Itsellä ollut kanssa Teneriffa mielessä, se olisi kiva kokea joku talvi.

      28.2.2020 at 14.45 Reply
  • Tiina Johanna / Kookospalmun alla

    Ihana tunnelmoida tuttuja kulmia näiden kuvien mukana. Alicante on niin ihastuttava kaupunki ja vaikka oma sydämeni sykkiikin enemmän Valencialle, niin Alicantessa tulee yhtä mieluusti siinä sivussa joka kerta vierailtua. Villajoyosa on vielä tuntematon tuttavuus, toivottasti ensi kerralla sinnekin vihdoin ehtisi! Todella kauniin värikästä! 🙂

    6.2.2020 at 01.01 Reply
    • Emilia

      Se on kaunis paikka! Mulla vielä Valencia kokematta, täytyy käydä sitten sun blogista poimimassa vinkit sinne😊

      28.2.2020 at 14.46 Reply
  • Sonja / Shining Journey

    Onpa ihanan kauniita kuvia! <3 Nuo osat Espanjaa ovat vielä itseltäni kokematta, mutta onneksi kauniita paikkoja riittää. Välimeren risteilyni päätteeksi kävin kyllä Alicanten satamassa, mutta pidin silloin lepopäivän kaikkien Italian seikkailujen jälkeen enkä poistunut laivasta. Välillä pitää kuunnella omaa kehoaan, vaikka mieli haluaisikin lähteä seikkailemaan joka paikkaan. 😀 Kuulostaa kyllä, että sinulla oli onnistunut reissu. Erityisen ihanalta kuulostavat värikkäät talot, boheemi tunnelma ja kiireettömyys – asioita, joista myös minä nautin. 🙂

    7.2.2020 at 20.17 Reply
    • Emilia

      Kiitos Sonja <3 joo ymmärrän hyvin, hyvä kun pystyy kuuntelemaan kehoa, vaikka mieli janoaa seikkailuja😉 Ite oon kyllä kovasti tykästynyt Alicanteen💚

      28.2.2020 at 14.48 Reply
  • Periaatteen Nainen

    Näistä upeista kuvista tuli kauhea matkakuume. Onneksi pääsen kohta takaisin Espanjaan – noita värejä, valoa ja merenrantaa kaipaan jo kovasti!

    7.2.2020 at 23.35 Reply
    • Emilia

      Ihanaa reissua, minäkin kaipaan <3

      28.2.2020 at 14.49 Reply
  • Noora / Seikkailumielellä

    Tuttuja maisemia Alicantesta ja Villajoyosasta, olin näillä seuduilla juuri viettämässä joulua. Costa Blanca yllätti iloisesti ja joulun aikaan kaupungit olivat yllättävän rauhallisia, eli ilmeisesti sesonki ajoittuu täällä toiseen ajankohtaan. Aurinko, valo, kiireettömyys ja hyvä ruoka ihastuttivat minutkin 🙂

    8.2.2020 at 15.40 Reply
    • Emilia

      Jep, Costa Blancalle on kyllä ilo mennä myös talvella. Luinkin sun blogista jutun Elchestä, siellä myös käytävä joskus😊

      28.2.2020 at 14.50 Reply
  • Anna | Tämä matka -blogi

    Olen vieraillut Costa Blancan alueella kahdesti, mutta valitettavasti reissut eivät ole olleet kovinkaan pitkiä. Paikka ansaisisi ehdottomasti pidemmät vierailun. Katsotaan, josko keväällä olisi tilaisuus.

    9.2.2020 at 07.51 Reply
    • Emilia

      Toivottavasti pian koittaa uusi tilaisuus😊👌

      28.2.2020 at 14.51 Reply

    Leave a Reply